Taas vaihteeksi ajatuksia kahvihetken saattelemana

Olin tänään äidinkielen tekstitaidon kokeessa. Oli aivan kamalaa. Toivottavasti meni edes hyvin. Toivon sitä todella! Äidinkieli on kuitenkin ollut aina aine lähellä sydäntä. Olisi surullista saada siitä huono arvosana. Koe jokatapauksessa oli hyvin haastava.

Tänään pohdittiin taas vaihteeksi rakkautta ja ihastumista. Olen sanonut, että olen ihastunut kolme kertaa. Mikä on ihastumisen ja rakastumisen ero. Jos on vuoden tai yli ihastunut, onko se silloin jo rakkautta, ja voiko rakastua ihan muutamassa kuukaudessa? Ehkä en ole koskaan kokenut sitä "kunnes tapasin hänet" -rakkautta. Toivottavasti en, niin jaksan vielä uskoa siihen oikeaan, joka odottaa jossain tuolla. Kuvittelen unelmieni miehen hyvin lihaksikkaana ja herkkänä miehenä, joka on naisten seurassa aika ujo. Tutustumisen myötä siitä kuitenkin paljastuisi ihana ja luotettava mies, joka arvostaisi mun kaikkia mahdollisia outouksia ja ymmärtäisi mun ahdistumiskohtauksia.

Mietin juuri, miksi parisuhteen muodostaminen tuntuu juuri tällä hetkellä niin kauhealta ja raskaalta. Tulin muutama päivä sitten ajatelleeksi, että kun ihastuu oikein kunnolla, niin jalat menevät alta, eikä ajatuskaan oikeastaan kulje selkeästi. Jos tunne on molemminpuolinen, niin ehkä tehdään yhdessä ruokaa ja juodaan pullo viiniä puoliksi. Parisuhteessa lihoo yleensä aina, ja mua ei kiehdo nyt juuri yhtään ajatus ylimääräisistä liikakiloista. Koko ihastumisprosessi on aina raskas. Voisin olla parisuhteessa, mutta haluaisin jättää sen koko alkuhuuman välistä, vaikka se elämäntilanteen niin salliessa onkin tosi ihanaa. Mä haluaisin nyt vain keskittyä muihin tärkeisiin juttuihin ja jättää miehet myöhemmälle. Jos se unelmien adonis tuolta kuitenkin kävelee vastaan, niin ehkä kuitenkin voisin kestää sen alkuhuuman. En kuitenkaan koe tarvitsevani sitä niin paljon. Kyllä tässä nyt pärjätään.