Another day

Olin tänään ystäväni kanssa pohtimassa syntyjä syviä. Meidän yhteinen hetki sai minut ajattelemaan, että olen hyvää vauhtia tappamassa sitä pientä lasta sisälläni. En edes muista milloin olen viimeksi nauranut niin, että kyyneleet valuvat silmistä. Tai niin että nauran ihan taipuneena kaksinkerroin ja ohikulkevat ihmiset katsovat vihaisesti. En edes muista milloin olen viimeksi suuttunut niin että olen itkenyt ja polkenut jalkaa. Sen sijaan, jos naurattaa, hymyilen pienesti ja tukahdutan sen raikuvan naurun. Jos suututtaa, masennun ja menen nukkumaan tai lenkille. En missään nimessä halua menettää sisäistä lastani. Haluan olla se aikuinen, joka muistaa miltä tuntuu olla nuori. Haluan säilyttää sen sponttaaniuden, mikä minulla oli nuorempana. Haluan purata kiukkuni samalla tavoin, kuin muutama vuosi sitten tämän samaisen ystävän kanssa: ostettiin tusina kananmunaa, kirjoitettiin painavat asiat niihin ja paiskattiin munat vuorotellen voimalla maahan, niin että keltuainen meni rikki ja valkuainen levisi metrin säteelle. Se fiilis oli silloin aivan mahtava.

Toisaalta on tässä kypsymisessä puolensa. Olen vähemmän naivi, osaan ottaa vastuuta enemmän, ymmärrän, että en elä muita kuin itseäni varten ja teen valintani sen mukaisesti. Tällä tarkoitan siis sitä, että en harrasta vaikka musiikkia miellyttääkseni jotakuta, vaan teen sitä mikä kiinnostaa ja tuntuu hyvältä. Uskallan myös myöntää tekeväni asioita, joita ennen häpesin. Kuka olisi muutama vuosi sitten arvannut, että pidän runojen lukemisesta ja sauvakävelystä. Kuka olisi muutama vuosi sitten osannut epäillä, että tämä hyvin läheisriippuvainen tyttö nauttii nykyään kahvihetkistä itsensä kanssa. Kuka olisi myöskään arvannut, että suurin haaveeni on perustaa perhe ja olla äiti jollekkin.

Nytkun pääsen tähän mielentilaan, voin samantien paljastaa muutaman muunkin asian itsestäni. Näiden asioiden myöntämiseen on mennyt aikaa. Ensinnäkin itsetuntoni ei ole koskaan ollut kovinkaan vahva. Olen aina ollut hyvinkin heikko ulkopuolelta tulevalle kritiikille. Tätä ei moni ole osannut epäillä, sillä olen aina ollut ulospäin hyvinkin vahva ja dominoiva persoona. Olen aina ollut, niinkuin en välittäisi. Sisältäpäin olen kuitenkin itkenyt, niinkuin joku tulviva joki. Olen vasta ihan lähiaikoina yrittänyt parantaa itsetuntoani ja onnistunutkin siinä ihan hyvin. Enää ei maailmani romahda siihen, että joku kertoo nenäni olevan iso ja hartiani miehiset. Nykyään olen oppinut hyväksymään nämä epäkohdat ja elämään jopa ylpeinä niiden kanssa. Ei kaikkea voi saada. Toinen heikkouteni on loputon taikausko. Omistan vaatteita, koruja, hiuslenkkejä ja kenkiä, joita en uskalla käyttää, sillä ne tuovat epäonnea. Tiedän itsekkin tämän olevan täysin naurettavaa, mutta en voi auttaa sitä, että en uskalla laittaa niitä päälleni. Varsinkin jos tiedossa on jotain tärkeää. Tämä ehkä osoittaa sitä, että itsetuntoni ei vielä ole aivan kohdallaan tai että olen hiukan hölmö.

Omatuntoni on myös hiukan liian tarkka. Saan moraalisia ongelmia, jos olen ollut jollekkin ihmiselle tahallisesti ilkeä. Saatan myös potea huonoa omaatuntoa siitä, että en kahvilassa vienyt käytettyä kahvikuppiani likasille astioille tarkoitettuun kärryyn, vaan jätin kuppini pöydälle. Jos joku toinen on jättänyt likaisen kuppinsa pöydälle vien todennäköisesti senkin. Siinä tilanteessa aina pohdin, mitä se on minulta pois, jos vähän autan kahvilan työntekijöitä. Teen samaa myös kotona. Tämä taas on oikeastaan aika ironista, sillä en ole siisti ihminen. Kaikki vaatteeni ovat aina lattialla, enkä koskaan löydä mitään tärkeitä papereitani. Voisin ensin oppia pärjäämään omien sotkujeni kanssa ja sen jälkeen vasta siivota muiden jälkiä. Tämä on niin tätä.

Kuinka erikoista

Eilen oli kovat bileet. Mulla oli tosi hauskaa. En yleensä käytä alkoholia ja nyt tuli juotua senkin edestä. Alkoholi on aika jännä. Siitä ei ole mitään hyötyä ja ainakin minä, heti kun olen juonut mitään, ryhdyn syömään kaikkia niitä herkkuja, joita juhlissa on tarjolla. Näin tein myös eilen. Ottaen huomioon että olen laihtunut 6 kg viime syksystä ja vielä 2 kg päässä kevään tavoitepainosta, niin mässäily ei ehkä ole paras mahdollinen motivaation nostaja. Yritän nyt saada nuo 2 kg pois, niin voin asettaa kesäksi tavoitepainon, joka on 6-8 kg nykyistä alempi. Jos joku ihmettelee tätä painonpudotustani, niin tavoitteeni on vielä ainakin jossain vaiheessa muutaman vuoden sisällä osallistua bodykisoihin.. Nyt on siis tarkoitus saada kroppa timmiin kuntoon. Tavoitteeni ei siis suinkaan ole olla laiha, vaan täyttä lihasta. Eilinen mässäily ei oikein sovi kuvaan, vaikka olen koko syksyn ottanut viikonloppuisin vähän rennommin. Se, että ottaa rennommin ei yleensä tarkoita sitä, että syön kilon karkkia, vaan silloin en ole niin tarkka niistä ruokamääristä ja voin tarvittaessa syödä esimerkiksi pullaa tai keksiä, jos on esimerkiksi tarjolla.

Eilen tuli kuitenkin vedettyä ruokaa naamariin kolmen viikonlopun edestä. Ensin mummin 80 v syntymäpäivillä söin varmaan 5 keksiä, 2 palaa kakkua, voileipäkakkua, pullaa ja vielä lasi kuohuviiniä. Sitten illan valmistujaisjuhlissa tuli juotua 7 annosta alkoholia, syötyä 1,5 isoa muffinia, karkkia ja kaikenlaisia muita naposteltavia herkkuja. Hui. Järkytyin itsekin tuosta määrästä. Ei ole tainnut paino laskea, kun huomenna menen vaa-alle. No, ensiviikolla sitten vähän parempia ruokia vaan naamariin.

Huomenna on äidinkielen preli. Aion kirjoittaa esseen. Onneksi noihin kokeisiin ei oikeastaan tarvitse valmistautua.

Kiinnostava päivä

Tämä kiinnostava päivä alkoi jo itseasiassa eilen. Kun olin lähdössä kotoa, jätin oven auki, koska äidin piti tulla perässäni autoon ja puki vielä päällysvaatteita. Kissa kuitenkin luikahti sisään siitä avoimesta ovesta. Se oli sellainen kiltti ihmisystävällinen kissa. Iskä sitten heitti kuitenkin vieraan kissan ulos. Yöllä, kun olin menossa nukkumaan ja taiteilin vielä jotain tietokoneella, kuulin kolinaa ulkoa. Siellä se kissa pomppi ikkunalaudalla ja oli ihan kylmissään. Oli pakko mennä herättämään äiti ja kartoa tästä kissaraukasta. Päätettiin ottaa kissa sisään ja annoin sille äidin kanssa ruokaa. Tämä teko kuitenkin suututti iskän totaalisesti ja sain kuulla kunniani aamulla. Eihän sille mitään, voi jos käy toista sääliksi, joka kyyhöttää ikkunalaudalla kylmissään. Eihän? Jouduin aamulla heittää itse tämän kiltin kissan ulos. Koulusta tultuani tämä kissa kuitenkin oli vielä oveni takana. Iskä soitti sitten eläinsuojeluviranomaisille. Nämä tulevat hakemaan sen pois. Jään ehkä kaipaamaan sitä kissaa. Meinasin päästää sen taas päivällä sisälle, mutta en sitten päästänyt. Saan moraalisen ongelman tästä varmaan.

Muuta kiinnostavaa tässä päivässä oli se maailman ihanin hiihtolenkki. Sää oli upea. Oli ihanaa päästä hiihtämään. Tuli kyllä pohdittua, miksi minä nautin tällaisesta. Olenko hieman mummo? Muut abiturientit todennäköisesti juhlivat tänään viimeistä varsinaista koulupäivää. Minä juhlin lähtemällä hiihtämään. Huvitti kyllä itseänikin, kun ajoin ensin autolla hiihtopaikalle, hiihdin reilut 5 km ja ajoin kotiin.. Kuinka ekologista.

Pohdin hiihtolenkin aikana kaikkea mielenkiintoista. Pohdin kaikkia typeriä miessuhteitani ja millaisen miehen haluan. Pohdin lisäksi, mitä ihmettä tekisin, jos minulle huomenna sanottaisiin, että ikinä et saa enää urheilla. Elämäni sisällöstä todennäköisesti katoaisi suuri osa.. Toivotaan, että näin ei pääse käymään.

Rakkautta ensisilmäyksellä

Tänään se tapahtui, kävelin kauppaan ja katselin ympärille. Menin kenkähyllyjen luokse ja siinä ne olivat. Unelmieni rakkaus. Miksi tyytyä vähempään, kun voi saada parasta. Ne kengät olivat uskomattomat. Mustat korkokengät. Hienot, muttei liian hienot. Ahh, onneksi sain ne ostettua iltapäivällä.

Tällainen räväkkä tyttö, kuten minä, tarvitsee vähän erikoisemmat kengät. Kengät kertovat oikeastaan ihmisestä aika paljon. Ainakin minulle. En väitä, että korkkarit olisivat aina huoramaiset tai jotain muuta yhtä typerää. Väitän, että värikkäät kengät kertovat hyvästä itsetunnosta ja sosiaalisesta ihmisestä. Kalliit kengät kertovat, että ihminen pitää kengistä (yllätys), mustat peruskengät kertovat siisteydestä. Useat kenkäparit taas kertovat totaalisesta kenkäfriikkiydestä. :) Lenkkitossut yhdistettynä muuhun kuin lenkkivarusteisiin, taas kertoo huonosta tyylitajusta.. Tavallaan ehkä myös rohkeudesta olla oma itsensä sporttiset kengät taas voivat tarkoittaa mukavuudenhaluista ja tyylitajuista. Gore Tex kengät kertovat järkevyydestä ja mahdollisesti myös kokemuksesta siitä, että jalkojen paleleminen on kamalaa. Kuluneet kengät yhdistettynä hienoihin vaatteisiin taas kertoo siitä, että ihminen ei pidä kenkien ostamisesta, mutta on tyylikäs. Kumisaappaat symboloivat minulle rohkeutta.. Oma rohkeuteni harvoin antaa periksi vetää kumpparit jalkaan ja lähteä niiden kanssa ulos.

Hmm.. voisin jatkaa tätä kenkäanalyysiä kovinkin kauan, mutta luulen että minua pidettäisiin vielä tavallistakin enemmän rajatapauksena.

On se jännä

Tänään olin ensimmäistä kertaa Krav Magan treeneissä joululoman jälkeen. On se jännä, kuinka tuollainen laji vaikuttaa mielialaan. Vaikka mielentilani ei tällähetkellä ole maailamn korkein, niin treenien jälkeen tuntuu aina hyvältä. On saanut purkaa viikon aggressiot. Nyt näiden treenien jälkeen tiedän todella kaivanneeni harrastusta. Henkitorvesta kyllä vähän otti, kun harjoiteltiin kuristuksia. Tunnen ainakin tulleeni kuristetuksi. Mikseivät kaikki harrasta taistelulajeja?

Minäkin ajattelen sinua

On se rankkaa, jos rakastaa jotain niin paljon, ettei siinä ole mitään järkeä. Muutama kuukausi sitten mietittiin ystäväni kanssa sitä, että on vaikea olla onnellinen, jos kaikkien muiden onni on niin konventionaalista.

Miksi minä en rakasta ketään niin, että jalat menevät alta. Se tunne on parasta maailmassa. Tai ehkä on. Tällähetkellä en oikeastaan edes kaipaisi tuollaista rakkautta. Kuitenkin tavallaan kaipaan tuota, koska on vaikea olla onnellinen jos on onnellinen ilman sitä parisuhdetta, mitä kaikki tavoittelevat. On vaikea olla onnellinen erilailla.

Tulee minullekkin välillä niitä kausia, että mies olisi parasta mitä tietäisin. Silloin niitä ihania kaksilahkeisia ei löydy mistään. Miksi nyt, kun en nimenomaan haluaisi mitään, miehet hyppivät silmille. Yksi elämän suurimmista mysteereistä. Yksi asia on kuitenkin varma, baarista en aijo elämäni miestä löytää. Tilanne saa olla silloin jo todella epätoivoinen.

Tällähetkellä kaipaan. Kaipaan luotettavia miespuolisia ihmisiä ympärilleni. Miehiä, jotka ymmärtävät ja joiden kanssa voi mennä kahville. Miehiä, joiden kanssa istua tunti hiljaa ilman kiusaantunutta oloa. Kaipaan ystävää, joka ottaisi minut vakavasti. Ystävää, jonka viereen voi nukahtaa luottaen siihen, ettei tämä yritä mitään. Miksi minulla ei ole sellaista miespuolista ystävää?

Saara ajaa kovaa autolla

Tein juuri jotain harvinaisen rentouttavaa. Ajoin moottoritietä kovaa vauhtia, kuuntelin Jippua ja lauloin koko sydämestäni mukana. Tämän asetelman olisi kruunannut enää kuppi kahvia telineessä. Kun ajaa tuollaisessa säässä ulkona, tulee heti mieleen kuinka onnekas on autossa sisällä lämpimässä. Mietin sitä samalla kun ajoin.. Jos autoa ei olisi, lumi sataisi suoraan naamaan. Vähän niinkuin tunnen lumen satavan naamalleni nyt. Tämä lumi vain ei ole oikeaa. Se on seurausta pettymyksen tuottaneesta tapahtumasta. Onneksi pääsen taas treenaamaan. Se helpottaa aina oloa. Olen ollut koko viimeviikon kipeänä ja tuskaa on ollut. Tällaiselle elohopealle kuin minä viikon lepäily tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta.

Ihan tavallinen päivä

Aamun automatka kouluun oli hyvinkin jännittävä. Lunta tuprusi ikkunaan ja tie tuntu vähän turhankin liukkaalta. Selvisin kuitenkin hengissä. Koulussa oli hankala todeta, että näitä perinteisiä koulupäiviä on todella enää 4 jäljellä. Sitten minun on muka osattava ottaa vastuu itsestäni ja opiskelustani. Sisäinen lapseni todella ilmoitti olemassaolostaan. Toisaalta odotan innolla lukion päättymistä, toisaalta se on viimeinen asia mitä haluan. Oikeastaan odotan lukion päättymistä, mutta pelkään tulevaisuutta. Lukioon olisi niin turvallista jäädä. Sitä kuitenkin vanhenee, eikä vanhenemista voi estää, valitettavasti.

En kyllä usko jääväni kaipaamaan lukioaikojani kovinkaan paljon. Olin oppilas, joka ei ymmärtänyt sanan "vähän" merkitystä. Halusin lukea kaikkea ja pärjätä kaikessa. Tästä kertookin tuo uhkaavasti 90 lähenevä kurssimääräni sen normaalin 75 sijaan. Lukio on siis ennenkaikkea opettanut minua olemaan tehokas ja priorisoimaan läksyjen tärkeyttä. Matematiikan läksyt pitää tehdä, kielissä voi tarvittaessa luistaa.

Olen myös aina ollut kovin aktiivinen urheilun harrastaja. Puolet lukioajastani kävin harrastusten lisäksi töissä. Ei sitä hirveästi aikaa muuhun ole ollutkaan. Nyt kaikki varmasti ymmärtävät miksi en jää kaipaamaan lukioaikoja. Tapanani on haukata vähän turhan isoja palasia. Vasta nyt keväällä päätinkin jättää sen kahdeksannen aineen kirjoittamatta ja kirjoittaa keväällä "vain" neljä ainetta. Kokonaimäärällisesti aineita tulee kuitenkin olemaan 7. Tästäkin päätöksestä seurasi kamala omantunnon kolkotus.

Kuka puhuu tällaiselle kaiken haluavalle naiselle järkeä, jollei nainen itse näe, milloin yrittää liikaa. Kunnianhimoni on aivan valtava.

Kahvilla ystävän kanssa

Olin juuri kahvilla ystäväni kanssa. Pohdittiin sitä mitä halutaan tulevalta.. Mietittiin kanssa vuodenaikoja ja se mikä tekee meidät onnelliseksi.

Mä näen kaikissa vuodenajoissa jotain hyvää. Kesällä on ihanaa istua laiturilla, järven rannalla, kun aurinko paistaa ja on lämmin vesi ja sää. Syksyllä on ihanaa kun on niin kaunista, mutta kuitenkin vielä vähän lämmintä. Talvella on taas mieletöntä herätä lumisena pakkasaamuna ja lähteä kävelemään, sauvakävelemään tai vaikka hiihtämään. Sitten, kun tulee taas sisälle, niin posket on ihanan punaiset ja kasvot tuntuu kylmältä. Sitten voi juoda jotain kuumaa ja katsoa ulos kylmään sisällä lämpimässä ja tuntea samalla kun lämpö palailee kasvoihin.. Samalla olo on jotenkin niin raikas. Keväällä on taas parasta huomata se valoisuuden palaaminen. On mieletöntä huomata kevään ensimmäinen kukka ja todeta että kesä on taas tulossa. On ihanaa huomata että ulkona tarkenee jo ilman takkia.

Kaikki pienet ihanat jutut tekee onnelliseksi. On mieletöntä tavata vanha ystävä pitkän ajan jälkeen. On ihanaa herätä tuollaiseen edellisessä kappaleessa kuvailemaani pakkasaamuun. On ihanaa herätä siihen, että joku on keittänyt kahvin valmiiksi. Herkullinen juustokakku tekee onnelliseksi, paitsi jos on kesällä tai talvella ilmestynyt vähän liikakiloja. :) Salillakäyminen ja treenaaminen tekee onnelliseksi. Varsinkin jos on huomannut edistystä tai seura on hyvää. Yksin kahvilla istuminen ja maailman pohtiminen tekee onnelliseksi. Kaikki onnistuminen tekee onnelliseksi. Kun pitkäaikainen stressaaminen helpottaa, se tekee olon ei ehkä onnelliseksi, mutta ainakin helpottuneeksi ja sitten onnelliseksi. Rakastuminen tekee onnelliseksi..

Mietiskelyä

Aina sillointällöin tulee pohdittua, miksi ihmeessä kaiken tärkeän tekeminen menee aina yöhön. Ehkä silloin on kaikista luovin. Sain idean blogin perustamiseen tuttavalta, joka oli itsekkin juuri avannut blogin. Ajatus kiehtoi ehdottomasti minuakin.

Väiteltiin eilen ystäväni kanssa kaikista jännistä jutuista. Mietittiin sitä Astrid Thorsin tuomaa ulkomaaliaslakiehdotusta, olen ehdottomasti sitä mieltä että laki ei ollut sellaisenaan hyvä idea, mutta lakiehdotuksesta ei voi syyttää vain Astrid Thorsia, vaan sen takana on muitakin ihmisiä.

Mietittiin ystäväni kanssa päihteiden käyttöä ja sitä miksi pitäisi laillistaa lisää turhia juttuja, kuten nuuskaa.. Ystäväni puolsi ehdotusta, itse olen sitä vastaan. Jäin miettimään näitä juttuja.. Olenko jotenkin jämähtänyt konservatiiviseksi tietyissä asioissa ja siksi vastustan kannabiksen ja nuuskan laillistamista.